lauantai 31. toukokuuta 2014

Istutusallas peikonpähkinälle muurikivistä

Olin suunnitellut jo pitkään oleskelupihamme keskelle muurikivistä tehtävää pyöreää istutusallasta. Kauniiden kivien löytäminen ei ollutkaan helppoa, kiersin kaikki Turun alueen kiviliikkeet ja tutustuin luonnollisesti myös netistä löytyvään valikoimaan. Kantikkaisiin altaisiin oli useammanlaisia kiviä tarjolla, mutta pyöreään ei ollutkaan malleja niin paljoa tarjolla. Päädyin Raision Sementtivalimosta löytämääni Ruduksen Muurikko kiveen. Kivi on molemmin puolin rouhitun näköinen ja päällimmäiseen kierrokseen löytyi saman sarjan kansikivet. Tämä sama kivi mahdollistaa myös suorakulmaisen istutusaltaan tekemisen, joka on suunniteilla tehdä ensi keväänä etupihallemme.

Tässä on ollut joskus ennen meillä lasten hiekkalaatikko, joten alue näytti nyt kovin tyhjältä, tai ei tyhjältä vaan juuri ihanteelliselta istutuksille! Maa on aikanaan tärytetty kovaksi, joten nyt tarkistin ja oioin vaan vatupassilla pintahiekkaa ja piirsin harjan varrella kivimiehelleni kohdan, johon alkaa latomaan kiviä :)

Olen ollut itse sairaslomalla ja vointini on ollut niin heikko, että en pystynyt kantamaan ainoataakaan kiveä, vaan 10v poikamme rakensi altaan valmiiksi yksistään! Yli 1000kg kiveä ja muutama hikinen tunti. Olen ylpeä pojastani <3

Altaan keskiosasta kaivettiin hiekkaa pois noin metrin syvyydeltä, jotta istutettavalle peikonpähkinälle saadaan tarpeeksi tilaa juurtua. Istutusaltaan syvyys riittää muuten kyllä muille mahdollisille perenna- tai kesäkukkaistutuksille. Muurin sisäpinnan ja mullan väliin laitoimme muovin.

Kansikivet asennettuna ja allas valmis!

Kävimme ostamassa Viherlassilasta upean peikonpähkinän, varsinainen tippaleipäpuu ;-) Puu oli juurimöykkynsä kanssa aivan valtavan painava. Puun kuljettaminen oli hieman haasteellinen, koska sitä ei voinut laittaa esim. peräkärryyn kyljelleen kovien kippuraisten oksien takia, joten tilasimme viherlassilasta kuljetuksen suoraan kotipihalle.


Tilasin Viherpeukaloiden nettikaupasta peikonpähkinän juurelle uloimaseen rinkiin valkoista vuoriarhoa ja keskimmäiseen rinkiin harmaa kurjenpolvi Balleriinaa. Molemmat on todella pitkään kukkivia perennoja, joiden pitäisi myös levitä tuuheaksi kukkamatoksi puun juurelle. 

Ps. Kurkkaa millaisen kukkapenkin teimme muurikivistä etupihalle ››

perjantai 30. toukokuuta 2014

Siniset orvokit

Rakastan orvokkeja ja niiden kuuluu olla sinisiä tai violetteja, tietysti! Ihanan peltikannun löysin edellisvuonna Piha & Puutarhamessuilta Turun messukeskuksesta.


torstai 15. toukokuuta 2014

Kevät - keltaiset narsissit


Kevät - paras mahdollinen vuoden aika! Joka kerta, joka ikinen kerta kevät tuntuu uskomattoman ihanalta. Viimeisetkin pienet lumipeitteet sulavat, piha alkaa kuivumaan, auringonsäteet lämmittävät ja jostain kuuluu jo ensimmäiset trampoliinin hyppimisen äänet. Kevät on tullut!

Olen vältellyt pihassani keltaisia perennoja, lempisävyjeni ollessa punaisessa, sinisessä ja valkoisissa kukinnoissa, mutta keltainen tuo kevään! Se ilo minkä pienet keltaiset tete-a-tete narsissit tuovat ovat kyllä hintansa väärtti :)

Tervetuloa kevät!

Ps. Kevään jälkeen vuoroa odottaa jokavuotiset siniset orvokit ››

torstai 8. toukokuuta 2014

Esittelyssä Multsi ja Roundup

Olen 38v puutarhatöistä nautiskeleva nainen. Olen asunut lähes koko lapsuuteni maalla ja nykyään asun perheeni kanssa Turun seudulla pienessä maalaiskunnan taajamassa. Asumme sinisessä omakotitalossa työllä ja hikipisaroilla kasvatetun kuusiaidan ympäröimänä. Rakennusajoista on nyt reilu kymmenen vuotta aikaa ja mites sitä sanotaan, että aika kultaa muistot... Kyllä niin kantapään kautta on opelteltu monia asioita tässä vuosien varrella!

Katkerimpana muistona ehkä nurmikon viimeistely muutamia vuosia sitten. Puutarhasta oli nypitty rikkaruohot, oli lannoitettu perennat ja pensaat, kukkapenkit kukoisti, linnut lauloit ja perhoset lenteli, oli niin sanotusti täydellisen kaunista, mutta perfektionistinen luonteeni halusi vielä "viimeistellä" kauniin ja tuuhean nurmikon ihan täydelliseksi. Iltamyöhäisellä hattu päähän ja painepullon kanssa ruiskuttamaan voikukkasen lehtiä. 1300m2 kykin takapuoli ylhäällä kiertäen nurmialuetta ympäri ruiskuttaen jokaikisen voikukan. Ruiskuttamisen jälkeen siinä sitten istuin yksistäni alkuyön rauhaa katselemaan terassillemme ja huokaisin onnellisuuttani, miten paljon puutarha toikaan nautintoa. Seuraavana aamuna kävin heti kurkkaamassa, että joko rikkaruohomyrkky alkaa vaikuttamaan. No, eihän se nyt vielä ollut mitään ehtinyt tekemään. Mutta eipä siinä sitten kauaa mennyt, kun kehaisin miehellenikin, että kyllä se kuule oli tehokasta ainetta, että siellä on alkanut jo voikukat ruskistumaan. Vielä kahdella seuraavallakin pihan tutkailukierroksella vakuuttelin itselleni kuinka tehokasta se oli. Mutta se tehokkuus vaan jatkoi matkaansa ja aika kirvelevän katkeraa oli huomata, että aivan koko nurmikkomme oli täynnä kattilan kannen kokoisia kuolleita läikkiä. Ei naurattanut, ei! Ruiskupullossa olikin ollut Rounduppia....

No seuraavat viikot uskottelin itselleni, että kyllä se jäljelle jäänyt nurmikko siitä lähtee leviämään kuolleiden kohtien päälle, kun tässä vähän levitellään kaupan kalleinta biolannoitetta ja kastellaan. Mutta kuulkas, että ei se siitä mihinkään lähtenyt. No sitä siinä sitten paikkailtiin ja rapsuteltiin koko kesä ja seuraavana kesänä meillä oli dalmatialaisnurmikko, koska uudet kohdat nurmikkoa oli sitten ihan jotain eri siemenlajia eli vanha nurmikko oli tumman vihreää ja uudet "pallot" oli aivan vaalean vihreää nurmikkoa, joka myös kasvoi huomattavasti nopeammin kuin vanha. No mutta nyt on vuosien saatossa värit ja kasvut tasaantuneet tonne kovaan savimaahan voikukkien alle ja itseasiassa nurmikko taas näyttäisi tarvitsevan vähän "viimeistelyä" :D





Perhe

Pääsääntöisesti teen kaikki piha- ja puutarhatyöt itse, mutta mieheni osallistuu useimmin puutarhajätteiden poisviemiseen. Hän ei varsinaisesti ole niin kovin kiinnostunut mistään pihatöistä lumenluontia lukuunottamatta, mutta eipä hän laita kauheasti vastaankaan eli saan suunnitella ja tehdä, kunhan teen itse :)

Perheemme lapset ovat jo kovin tottuneita katselemaan ja kuuntelemaan kaikkia suunnitelmiani! Ovat myös aina välillä kaivuuhommissa ym. mukana. 16v tyttömme on leikannut nurmikkomme jo useamman vuotta, mutta tänä kesänä vuorot ovat vaihtuneet 10vuotiaalle pikkuveljelle. Pari ensimmäistä leikkauskertaa ollaan oltu vieressä katsomassa, että sujuu kaikki pensaiden alusten ym leikkaamiset ja ylipäätään ruohonleikkurin turvallista käyttämistä ollaan käyty yhdessä lävitse. Olemme maksaneet leikkaamisesta taskurahaa eli ei taida nurmikko ehtiä paljon tänä kesänä kasvamaan :P

Haukut ja Pupu


Esittelen tässä samalla nyt vielä meidän rakkaat lemmikit eli kukkapenkeissämme kuopsuttavat myös 9v valkoinen länsiylämaanterrieri mummu Pipsa ja 4v yorkshirenterrieri neiti Maisa ja 6v kääpiöluppakorvakani Kalle.

Maisa kauneusunilla, Pipsa odottelee leikkikaverin heräilyä :)

Kalle kääpiöluppiksen vastuualueena puutarhassa on voikukat :P Luomuvaihtoehto rikkaruohomyrkyille....! 

Ps. Perheemme on lisääntynyt myös luppakorvaisella kissalla. Lue lisää kissastamme ››

Puutarhablogin aloittaminen - terapiaa puutarhasta

Puutarhablogi

Niin monet vuodet olen ajatellut tehdä itseäni varten puutarha-aiheisen blogin. Blogin, jossa voin ideoida puutarhasuunnitelmiani, kuvata pihamme kasveja, seurata niiden kasvamista, kukkimisia ja kuihtumista... Ajatus, että saan tallennettua itselleni johonkin muistoja näistä puutarhassa ja pihapiirissämme vietetyistä hetkistä! Nyt kun olen sairaslomalla, olen pysähtynyt ajan kanssa seuraamaan puutarhamme heräämistä kesäiseen rehevään ilmeeseen. Tämä on parasta terapiaa arjessa! Aion ottaa kameran käteen lähipäivinä ja aloittaa muistojen keräämisen <3

Puutarhablogi - Multsin puutarha ja koti